Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

Marsaana Communications


 
Kuten Instagram-tilillä jo mainitsimmekin, W15 Muotinäytöksen suunnittelijoiden tuotteita on nyt esilllä ja lainattavissa Marsaana Communications -showroomilla Helsingissä. Showroom-jakso startattiin 12.5. Marsaanan järjestämällä pressiaamiasella.

Tilaisuuden upeista tarjoiluista vastasi Omnian aikuisopiston opiskelijat.

Showroomilla on esillä valikoituja tuotteita lähes kaikista mallistoista. Lisäksi paikanpäältä löytyy hieman infoa suunnittelijoista ja heidän mallistoistaan. Suunnittelijoihin voi tutustua myös blogin puolella täällä.

Tuotteemme ovat Marsaanassa heinäkuun alkuun asti. Kiitos Marsaana kaikesta jo nyt!

Paluu näytöspäivään

W15 Muotinäytös järjestettiin Helsingin Nosturissa keskiviikkona 6.5. Vaikka päivästä alkaa ollakin jo aikaa, palataan hetkeksi silloin vallinneisiin fiiliksiin. Muotinäytösprojekti on aloitettu jo viime vuoden puolella ja kaikki mukana olleet opiskelijat ovat tehneet täysillä hommia omissa työryhmissään projektivastaavien johdolla. Kevät oli hyvin intensiivinen ja toiminnan täytteinen. Kaiken ehdoton huipentuma oli tietysti itse muotinäytös ja sitä edeltänyt päivä.

Aamu Nosturilla alkoi yhteisellä briiffillä, tavaroiden purkamisella ja rekkien järjestelemisellä. Tämän jälkeen päästiin pitämään ensimmäiset sovitukset näytösmallien kanssa.

Muotinäytöksen hiuksista vastasivat Hiushuone Ihanan upeat ammattilaiset Sebastian Professionalin kanssa.

Ja meikin loihtivat Eeva Hautamäki ja Krista Stenberg, assistentteinaan Henna ja Saara (Make Up Forever). Meikki ja hiuspuolella kävikin kuhina aivan loppumetreille asti.

Valmistautumista ennen kenraaliharjoituksia, kuvassa Anni Laitinen sovittaa miesten jalkineita. Malleille oli jo aamulla järjestetty kuivaharjoitukset, mutta nyt kaikki suunnittelijat, pukijat ja mallit pääsivät tositoimiin.

Miehet kenraaliharjoitusten jälkeen. Miesten mustat farkut ja t-paidat jalkinemallien käyttöön meille lainasi Hämeenlinnan kauppakeskus Goodmanin Carlings.

Muotinäytöksen alussa nähtiin kolmen tanssijan Kiran, Nasan ja Tiian näyttävä esitys, jota ehdittiin vielä harjoittelemaan ennen illan showta. Päivää ja näytöstä oli dokumentoimassa useiden valokuvaajien lisäksi myös videokuvaaja Iika Pietilä, joka kuvasi ja editoi näytöksestä alla olevan videon.

Yhteistyö: Café Kailas


Suunnittelijamme varmasti nauttivat vappusimoistaan tänään, sillä työntäyteinen kevät on vierähtänyt uskomattoman nopeasti, vain vajaa viikko näytökseen! 
W15 -projektilaiset ovat työskennelleet ahkerasti muotinäytöksen ja mallistojensa parissa, kuitenkin taustalla on ollut myös paljon muitakin ihmisiä ja tukijoita eri tahoilta. Erityisesti W15 -muotinäytöksen sponsorit ovat olleet avainasemassa muotinäytöksen toteutumisessa.
Yhtenä W15 -muotinäytöksen sponsorina on Heinolan Siltasaaressa sijaitseva Café Kailas. Siltasaarella on hyvin monivaiheinen historia ennen Cafe Kailasta ja sen voi kokea pelkästään Siltasaaren ympäristöstä. Vanhojen rakennusten kivijalkaiset rauniot luovat kontrastia Café Kailaan rauhalliseen paratiisiin. Historiassa tapahtuneiden vaiheidensa vuoksi Siltasaari sopii mitä parhaiten mallistokuvausten järjestämiseen.

W15 -muotinäytöksen ja Café Kailaan yhteistyö ei siis pääty 6.5. muotinäytökseen vaan jatkuu pidemmälle, sillä suunnittelijamme Lotta Santala kuvaa mallistonsa tunnelmakuvat Café Kailaassa kesän 2015 aikana. Odotamme jo innolla kuvauksia ja lopullisia kuvia!

Nautinnollista vappua, nähdään ensi viikolla!